31.12.2007

Kiireinen uusi vuosi



Uusi vuosi on oletettavasti kiireistä aikaa. Kuvaaja näyttää päivittäisten hälytysten määrän uudenvuodenpäivään asti.

1.11.2007

Tilannekatsaus

Viime päivinä viranomaisten listat ovat kärsineet teknisistä ongelmista, jotka heijastuvat suoraan Tilannehuoneen sisällön päivittymiseen. Lista sekä kartta päivittyvät hitaasti. Samaan aikaan myös Tilannehuoneen palvelin kärsii lievästä hitaudesta, jonka syy on toistaiseksi tuntematon.

Positiivisena uutisena Tilannehuone on saanut ns. media statuksen, joka mahdollistaa tarkempien tietojen saannin sekä nopeuttaa tiedotusta.

28.9.2007

Ongelmia. Taas.

Kärsimme alkuillasta taas ongelmista. Tällä kertaa tietokantapalvelimemme oli tavoittamattomissa noin klo. 17-19. Ongelma oli palveluntarjoajan puolella, emmekä pystyneet asiaan vaikuttamaan. Pahoittelemme aiheutunutta vaivaa.

27.9.2007

Muutoksia

Kumiankka.net löytyy nyt myös osoitteesta Tilannehuone.fi. Uusien yhteistyökumppaneiden myötä sivuston ulkoasu sai myös pientä kohennusta.
Suurimmat toiminnalliset muutokset ovat silminnäkijätietojen selkeämpi erittely. Nyt silminnäkijätiedot erottaa "silmäikonista" ja viralliset infot vanhasta tutusta huutomerkistä.
Muutoksien tarkoituksena on kasvattaa sivuston uskottavuutta, jonka myötä saattaa avautua mahdollisuuksia mielenkiintoiseen uuteen sisältöön.

Ruusut ja risut kommentteihin tai suoraan sähköpostiin.

26.9.2007

Päivityksiä sivustolle

Sivustolle tehtiin päivityksiä ja niiden seurauksena sivusto toimii nyt erittäin hitaasti. Selvitämme ongelmaa.

Päivitys 23:25: ongelmien syy löytyi ja vika korjattiin.

18.8.2007

Hälytykset päivittyvät viiveellä

Hälytystehtävät päivittyvät listalle jälleen hyvin suurella viiveellä eri hätäkeskusalueilla. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan tehtävät voivat ilmestyä jopa 5 tunnin viiveellä. Ongelma on viranomaisten järjestelmissä.

Päivitys: tehtävät päivittyvät taas normaalisti.

9.8.2007

Pohjois-Pohjanmaan tehtävät eivät päivity

Pohjois-Pohjanmaan hälytystehtävät ovat puuttuneet jo kolmatta päivää. Koska kumiankka.net ei hälytystietoa tuota, emme valitettavasti pysty asiaan vaikuttamaan.
Seuraamme tilannetta.

8.7.2007

Lisää ominaisuuksia





Olemme tänään julkaisseet kaksi uutta ja toivottua ominaisuutta:

1. Tietokantahaku. Valikon tietokanta-linkistä pääsee nyt hakemaan hälytyksiä tietokannasta erilaisin hakumäärityksin. Tällä hetkellä hakukriteerejä voi olla päivämäärä, tehtävä sekä paikkakunta.

2. Tarkennetut hälytykset. Nyt on mahdollista lisätä tarkempaa paikkatietoa hälytyksiin. Hälytykset, joiden sijaintia on tarkennettu, näkyvät tähtäin -ikonilla hälytyslistassa sekä punaisella ympyröitynä ikonina hälytyskartassa. Tarkennettua paikkatietoa voi lisätä klikkaamalla lisätieto-ruudun tähtäinkuvaketta. Myös tarkennetut sijaintitiedot hyväksytään käsin ylläpidon toimesta.

5.7.2007

Verkko-ongelmia

Palvelu on kärsinyt verkko-ongelmista muutaman viime päivän aikana. Ongelmien syy on todennäköisesti selvitetty ja viallisen komponentin vaihtamisen takia tänään noin kello 18:00 on palvelukatkos.

Päivitys: viallinen verkkokortti on nyt vaihdettu. Seuraillaan tilannetta.

1.7.2007

Tilastotietoa


Kesäkuu oli Kumiankalle jälleen ennätyskuukausi. Kaikki kävijäennätykset rikottiin, kuten on tehty jokaisena kuukautena vuodenvaihteesta lähtien.
Kesäkuun tietoja:
Kävijöitä 278.000.
Uniikkeja kävijöitä 78.000.
Sivunlatauksia 3.4 miljoonaa.
Tietoa siirtyi yli 200 gigatavua.

Kumiankan ylläpito kiittää kiinnostuksestanne. Kehitämme palveluamme jatkuvasti, joten uusia ominaisuuksia on taas odotettavissa!

24.6.2007

Ongelmia tehtävien päivityksessä

Hälytyslistalla sekä kartalla on havaittu ongelmia tehtävien päivityksen kanssa. Tehtäviä ei ole tullut viimeisen 24 tunnin aikana esimerkiksi Turun alueen, Pirkanmaan, Keski-Suomen eikä Pohjois-Suomen alueelta.
Ongelma ei ole Kumiankan palvelimella, vaan samat tiedot puuttuvat viranomaisten listoilta.

Päivitys: Listat alkavat päivittymään pikku hiljaa takautuvasti.

22.6.2007

Hyvää juhannusta!

Kumiankan ylläpito toivottaa kaikille käyttäjille hyvää ja turvallista juhannusta!

Listan ja kartan päivitys jatkuu läpi pyhien ja lomien.

24.5.2007

Uusia ominaisuuksia Hälytyslistaan

Hälytysääni

Valikkoriviltä voi nyt valita hälytysäänet käyttöön. Ominaisuus toimii siten, että valitun paikkakunnan ja alueen sisälle tulevista kaikista hälytyksistä tulee pieni ääni ja keskisuurista/suurista hälytyksistä huomattavasti äänekkäämpi ilmoitus. Myös profiilia käyttävät sekä osoiteriville näkymänsä rakentaneet saavat äänihälytyksen käyttöön lisäämällä osoitteen perään &beep=true (eli esimerkiksi http://www.kumiankka.net/halytys.php?profiili=kissa&beep=true tai http://www.kumiankka.net/halytys.php?Pori=red&beep=true).
Hälytysäänet toimivat vaikka selain olisi pienennettynä tehtäväpalkkiin.

Muuttuneet hälytykset

Hälytys voi muuttua ensitiedoista. Esimerkiksi automaattihälytykseen lähtenyt yksikkö voikin havaita rakennuksen olevan oikeasti tulessa. Tällöin paikalle tarvitaan lisää sammutusyksiköitä ja tehtävän nimike muutetaan.
Esimerkkikuvassa voisi olla kyseessä esimerkiksi piippaava palovaroitin kerrostalossa. Kohteen luonteen vuoksi (kerrostalo) paikalle hälytetään paljon sammutusyksiköitä, mutta perillä havaitaan syyn olevan pohjaan palanut ruoka. Nyt lista näyttää nämä muutokset. Tehtävän alapuolella näkyy pienellä tehtävänimike, jolla hälytys on tullut. Jos jostain syystä tämä ominaisuus halutaan pois käytöstä, tulee osoiterivin perään lisätä "&muutos", ilman lainausmerkkejä.

15.5.2007

Jpg-kartta



Hälytykset Lounais-Suomessa viimeisen 7 vrk:n ajalta (päivittyy 20 min välein).

Testiversio päivittyvästä jpg-kuvasta, jonka voi laittaa kumiankka.net:n ulkopuolisille sivuille.

Voit lisätä ylläolevan kuvan sivuillesi esimerkiksi näin:
<a href="www.kumiankka.net"><img src="http://www.kumiankka.net/halytys/testi/kartta-esim.php"></a>

9.5.2007

Ideoita ja suunnitelmia

Karttaan ja listaan mietitään koko ajan uusia hyödyllisiä ominaisuuksia. Tällä hetkellä tehtävien/mietittävien asioiden listalta löytyy:

  • Yksittäisen hälytyksen muutoshistoria (esim. automaatti muuttuu suureksi paloksi jne.)
  • Paikkakunta/aluekohtainen RSS-syöte
  • Hälytysääni, kun tulee omat kriteerit täyttävä hälytys
  • Päivittyvä "kuvakaappaus" (jpg-kuva) kartasta, jonka voi laittaa omille sivuille
Kommentteja? Toivomuksia?

4.5.2007

Hälytyskartan koordinaateista

Osalle kävijöistä tuntuu olevan vieläkin epäselvää tekniikka, jolla hälytykset piirretään kartalle. Jatkuvasti saa lukea eri foorumeilta kritiikkiä, kun rakennuspalon ikoni osoittaa keskelle järveä tai sivua päivittämällä ikonin paikka muuttuu.
Ongelma on siinä, että tarkkaa koordinaattitietoa ei ole saatavilla. Pelastustoimi.fi:n sivuilla on tarjolla koordinaatit GeoRSS-syötteenä, mutta nämä osoittavat samalla tavalla kunnan keskipisteeseen kuin Kumiankankin koordinaatit, lisäksi Pelastustoimen lista ei sisällä lainkaan Pronton tehtäviä. Eli ikonit piirretään kartalle paikkakunnan nimen perusteella, tämän lisäksi ikoneihin lisätään satunnaisuutta jotta kuvakkeita ei kasautuisi päällekäin.

Niin kauan kuin joudumme tyytymään nykyisellään tarjolla olevaan tietoon, ei tarkempaan yksinkertaisesti pystytä. Toisaalta, tarkempi paikkatieto toisi mukanaan merkittäviä yksilön suojaan liittyviä ongelmia.

3.5.2007

Blogi avattu

Avattu blogi kumiankka.net:n hälytyslistaan ja hälytyskarttaan liittyvien asioiden tiedoitukseen. Blogi tulee olemaan pääasiallisesti tiedoituskanava, jossa kuitenkin pyritään luomaan vuorovaikutusta käyttäjien ja ylläpidon kanssa, mm. keskustelemalla uusista ominaisuuksista ja tapahtumista.

2.5.2007

Hälytyshistoria









Hälytykset viimeisen 10 viikon ajalta. Päivittyy automaattisesti.