24.5.2007

Uusia ominaisuuksia Hälytyslistaan

Hälytysääni

Valikkoriviltä voi nyt valita hälytysäänet käyttöön. Ominaisuus toimii siten, että valitun paikkakunnan ja alueen sisälle tulevista kaikista hälytyksistä tulee pieni ääni ja keskisuurista/suurista hälytyksistä huomattavasti äänekkäämpi ilmoitus. Myös profiilia käyttävät sekä osoiteriville näkymänsä rakentaneet saavat äänihälytyksen käyttöön lisäämällä osoitteen perään &beep=true (eli esimerkiksi http://www.kumiankka.net/halytys.php?profiili=kissa&beep=true tai http://www.kumiankka.net/halytys.php?Pori=red&beep=true).
Hälytysäänet toimivat vaikka selain olisi pienennettynä tehtäväpalkkiin.

Muuttuneet hälytykset

Hälytys voi muuttua ensitiedoista. Esimerkiksi automaattihälytykseen lähtenyt yksikkö voikin havaita rakennuksen olevan oikeasti tulessa. Tällöin paikalle tarvitaan lisää sammutusyksiköitä ja tehtävän nimike muutetaan.
Esimerkkikuvassa voisi olla kyseessä esimerkiksi piippaava palovaroitin kerrostalossa. Kohteen luonteen vuoksi (kerrostalo) paikalle hälytetään paljon sammutusyksiköitä, mutta perillä havaitaan syyn olevan pohjaan palanut ruoka. Nyt lista näyttää nämä muutokset. Tehtävän alapuolella näkyy pienellä tehtävänimike, jolla hälytys on tullut. Jos jostain syystä tämä ominaisuus halutaan pois käytöstä, tulee osoiterivin perään lisätä "&muutos", ilman lainausmerkkejä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä muuttuneet hälytykset on aivan mainio. Olen itseasiassa hämmästynyt kuinka moni hälytys muuttuu. Joskus jopa aivan erilaiseksikin.

Rampe kirjoitti...

Toivotaan, ettei suurempia "vääriä muutoksia" ole vielä tullut, teoriassa se on mahdollista jos samalle paikkakunnalle tulee kaksi hälytystä samalle sekuntille :-)

Henkilökohtaisesti pidän tätä
mielenkiintoisimpana ominaisuutena joita olemme vähään aikaan tehneet.